maanantai 14. toukokuuta 2012

Otteluraportti ja seuraavan ennakkoa

Kotiavaus SM-karsinnassa hoidettu. Ja tyylillä. Vantaa jäi 2-0 jaksoin jalkoihin. Jaksojen numerot 21-1 ja 23-3. Peli näytti tänään hyvältä. Tehtiin paljon hyviä ratkaisuja ja suorituksia. Kokonaisvaltaisesti olemme aloittaneet kauden erittäin hyvin. Vantaalla viime maanantaina oli ehkä nihkeintä peliä, mutta ollaan jälleen oikealla tiellä. Huomenna lähtö Kuusankoskelle, jossa vastaan tulee mielenkiintoinen vastus. Kohdattiin talvella ja oltiin alussa pienissä ongelmissa vastustajan kanssa. Lopulta olimme selkeästi parempia, mutta joukkue on kehittynyt selkeästi. Koska turnauksessamme heidän pelinsä näytti erittäin hyvältä. Eli mitään ei saada taaskaan ilmaiseksi, kuten ei tässä sarjassa keneltäkään. Tämä on hyvä testi ennen Hyvinkää "paikallispeliä" varten.

Pelistä vielä sen verran. Perusasiat tehtiin todella hyvin. Helppoja virheitä ei tullut läheskään niin paljon kuin aiemmin alkukaudesta. Pelasimme kauden parhaan pelimme ihan varmasti. Missään vaiheessa pelissämme ei tapahtunut rekahdusta suuntaan tai toiseen. Siis pelasimme tasaisesti vuoroparista toiseen. Hyvä merkki sinänsä, koska aiemmin ollaan pelin sisällä on välillä tultu aaltomaisesti ylös ja alas. Nyt saatiin sellainen kokonaan pois tästä pelistä. Puhtia vastaan toivon samanlaista peliä pitkälti kuin sunnuntaina. Siten ollaan aika lähellä voittoa taas kerran. Voittoputkelle toivotaan siis jatkoa.

Tilastot viime pelissä
Venla 4/1, Tapsa 1/3, Oona 3/2, Maria 1+4/5, Suvi 1+4/5, Elli -/4, Anni 1+4/6, Salla 6/4, Pikkis 1+3/4, Sonja 3/1, Hanna -/4, Aino -/1

A&A-tähdet:
***: Maria (Kapteeni osoitti vahvuutensa. Vakuutti sisällä että ulkona)
**: Anni (Rajasta upea läpäri. Ansaitusti. Mallikasta suorittamista läpi pelin.)
*: Suvi (Tekee mitä käsketään. Ja hyvällä prosentilla. Ja aika huikea varmuus tytöllä)
Puolikas tähti: Kaikille muille.

Jatketaan tästä kotona Koivikossa seuraavan kerran perjantaina ja vastassa Hyvinkään Tahko.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti