sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Back In Business

Jälleen olisi bloginkirjoituksen paikka ja aika. Erikoinen viikko on takanapäin. Tapahtumia ja kerrottavaa riittää jonkin verran siis.

Viikkoon mahtui kaksi peliä. Tuloksena voitto ja tappio. Harmittavan tappiomme koimme Roihulle ja vastaavasti voitto tuli Espoosta. 2 peliä 4 pistettä eli vähimmäisvaatimus täyttyi juuri ja juuri. Sitten perataan vähän molempia otteluita.

KePe- Roihu 1-2 (2-6,17-16,2-5s.)
Ensimmäinen jakso meni Roihulle pääsääntöisesti meidän itsemme ansiosta. 4 juoksua surkeilla heitoilla vastustajille ja jakso oli taputettu. Näin käy vaan käy tiukoissa peleissä. Ei ole varaa tälläisiin suorituksiin. Se opittiin varmaan tästä pelistä. Toisella jaksolla vastustajammekin alkoi lahjoitella juoksuja kanssa ja saimme juonesta kiinni sisäpelissäkin. Mutta kas kummaa oma ulkopelimme hajoaa melkein käsiin samaaan aikaan kuin sisäpeli alkaa toimia. Sai jälleen heikoimmat nitroja vedellä suuhun, koska sen verran jännäksi meni jakso. Vastustaja kirii 16-9 tappioasemasta tasoihin 16-16. Ja tasoittava vuoro on meillä vielä jäljellä. Erinäistä vaiheiden jälkeen saamme alkuun heti 2 paloa, jolloin alkoi pulssi nousemaan kovaa vauhtia ylöspäin myös valmennuksessa. Onneksi helpottava juoksu tuli Ellin kauniilla vällärillä ja peli superille siis.

Supervuoro pelattiin ulkona aluksi pirun varmaa peliä ja vastustaja ei juuri paikkoja saanut. Mutta sitten yksi pallo räpylästä lahjana juoksu Roihulle. Ja heti perään harhalla toinen niin siitä aukesi vastustajan sisäpeli komeasti. Löivät 3 juoksua lisää taululle. Eikä KePe enään valitettavasti tästä sillasta noussut. 2-1 tappio nihkeän pelin jälkeen oli kuitenkin positiivista. Se, että saimme edes 1 pisteen taisteltua kotiin. Tämä piste voi osoittautua arvokkaaksi lopulta.

KePe- Espoo 2-0 (25-5,13-2)
Tänään pelasimme Espoota vastaan 7. SM-ottelun. Ottelu aloitettiin kunnioittamalla nuoren pesäpalloilijan traagista kuolemaa Hyvinkäällä sattuneessa ampumisvälikohtauksessa lauantaina.

Pelimme oli tänään perusvarmaa suoritusta ei mitään loistokkuutta ollut, mutta kelpaa mulle. Ei tässä lajissa jaeta tyylipisteitä. Eka vuoro oli todella synkkä meille: sisäpelissä nopeat 3 paloa. Ja ulkonakin virheiden kautta 3 pinnaa vastustajille. Ei taaskaan alkunut kuin olettettiin. Toisella vuorolla heräsimme jo hieman pelaamaan saimme 2 vuoroparin jälkeen olla 5-3 johdossa. Kolmas vuoro ratkaisi jakson, kun nousimme omalle tasolleemme sisällä niin paukutimme 20 juoksun vuoron. Ja sillä sinetöimme jaksovoiton. Tasoittaavaa ei pelattu.

Toinen jakso oli lähinnä kokeilua. Peli rullasi kohtuullisesti ja jakso voitto rutiinilla 13-2 kotiin. Ja koko ottelu siis jaksoin 2-0 meille. Tosin pelistä pitää mainita tietenkin joukkueen kuopus Henni, joka teki ulkokentällä debyytin SM-peleissä ja tyylillä tekikin myös. Sisälläkin peli toimi 3 tuotua juoksua ja 7 kärkilyöntiä. Iso käsi Hennille täältäpäin.

Olemme jo pelanneet 7 peliä leirikarsintaa tuloksena 13 pistettä. Ihan kiva saalis näin aluksi, mutta toiveissa oli 15 pistettä, mutta käy tuokin määrä vallanmainiosti itselleni. Ensi viikko onkin sitten haastava jälleen perjantaina lähdemme Hesaan pelaa Roihua vastaan uudestaan ja voitto mielessä tottakai. Sunnuntaina saamme Kuusankoskelta vieraita, kun Puhdin C2-tytöt saapuvat vierailemaan Keravalle. Tiukkoja vääntöjä luvassa ja mitään emme saa ilmaiseksi taaskaan. Tosin sama koskee vastustajiammekin samallalailla.

Viikonvaihteen A&A-tähdet

KePe- Roihu
***: Oona (Illan selkeästi paras pelaajamme. Piti voitto toiveita elossa)
**: Elli (Rämäpäinen kopparimme hoiti tehtävänsä tyylillä. Pari virhettä kuten koko porukalla)
*: Karita (Yllätti sisäpelissä mukavasti. Kakkosleikkuri toi jaksovoiton KePelle. Ilman sitä Roihu olisi karannut voittoon lopussa)

KePe- Espoo
***: Salla (Tulitti Espoon ulkokentän palasiksi 2 kertaa ja pelasi linjassa 2.jaksolla mallikkaasti. Huimat tehot!)
**: Henni (Kuopus näytti osaavansa pelata. Varman oloinen ulkona ja sisällä. 7 kärkkäriä lisäksi VAU!)
*: Oona (Tuttu ja turvallinen Oona. Osaa pelata paikkaa kuin paikkaan. Uskomattomia lyöntejäkin nähtiin taas kerran. 10 kärkkärin päivä)

Laitetaan näytille kahden viime pelin tehot:    kunnarit+lyödyt/tuodut (kärkilyönnit)

KePe- Roihu 1-2
Venla 1/3 (6), Salla 1+3/3 (9), Oona 1+4/2 (12), Maria 0/1 (2), Elli 1/0 (4), Anni 1/2 (4), Fanny 0/2 (2), Tapsa 1/3 (4), Pikkis 1/1 (3), Karita 3/1 (4), Hanna 0/0 (0), Aino 0/1 (1)...

KePe- Espoo 2-0
Venla 2/6 (7), Tapsa 1/0 (0), Elli 3/4 (9), Oona 1+6/4 (10), Salla 2+6/5 (15), Pikkis 2/5 (5), Maria 4/3 (5), Karita 2/2 (5), Fanny 2/0 (6), Anni 4/3 (4), Hanna 0/3 (1), Henni 0/3 (7)...

Takaisin voittojen polulla ollaan vihdoin. Nyt jatketaan samalla polulla :)

- Arto

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pesäpallon oppitunti

Huh huh. Puhdin antoi keravalaistytöille ja valmentajalle kunnon oppitunnin pesäpallosta. Jokaisella osa-alueella Puhti oli tänään edellä. Otti ansaitut 3 pistettä mukaansa Kuusaalle. Tästä lähdemme ensi viikolla parantamaan omaa peliämme. Meidän täytyy ottaa tilanneharjoituksia ennen seuraava peliä. Jotta saisimme molemmat sisä- että ulkopelimme paremmiksi. Ei heitetä kirvestä todellakaan kaivoon, eikä laiteta päätä pensaaseen. Vaan aletaan pelaamaan omilla vahvuuksillamme pesäpalloa. Jota olette tytöt todistaneet osaavanne pelata. Kun saamme pelimme palaset loksahtamaan paikoilleen niin hyviä tuloksia se tuo tullessaan. Nyt harjoitellaan hyvä harkkajakso ennen peliä ja katkaistaan orastava tappioputkemme. Onneksi saamme vielä kerran pelata tätä joukkuetta vastaan uudestaan ja todistaa se, että pystymme laittaamaan heidät koville.


Illan A&A-tähdet: (Ensimmäisen kerran joudun miettimään pitkään ennen kuin keksin)
***: Anni
**: Elli
*: Maria

Perusteluita en jaksa laittaa näihin. :)
 

Seuraava pelimme: Pe 25.5. KePe- Roihu (C-tyttöjen SM-karsintaa Koivikossa)


lauantai 19. toukokuuta 2012

Kauden ensimmäinen tappio

Kauden ensimmäinen tappio on koettu, kun Tahkon tytöt veivät SM-karsintapelin Koivikossa puhtaasti 2-0 jaksoin. Peli oli niin tasainen kuin odotin ja ratkesi aivan niihin asoihin, joihin sen odotinkin ratkeavan. Se kumpi tekee perusasiat paremmin voittaa. Tahko oli niissä sen verran parempi kuin numerot 5-3 ja 8-5 kertovat. Harhaheitot maksoivat meille ensimmäisen jakson kokonaan Tahkolle, joten pienellä huolellisuudella jakso olisi kirjattu meidän nimiin vielä. Mutta jossittelu on turhaa. Tahko ansaitsi voittonsa ja piste.

Lyhyt aika korjata mitään Puhti peliin huomiseksi, joten mitään ihmettä en odota tapahtuvan vaan, jos saamme tietynlaisen rentouden ja pelirohkeuden kuntoon niin Puhti on kovilla. Vaihtopeliin tarvitsemme huolellisuutta ehdottomasti (koska maksavat nuo turhat takapalot rohkeuden kotiutuksista). Mutta Puhdin kaatoon lähdetään rennoin ottein, mutta tosissaan hyvää peliä pelaamaan. Paineet ovat varmasti poissa, kun ei enään ei tarvitse "pelätä" ensimmäistä tappiota. Ja vastustajan tasokin tiedetään kovaksi. Edelleen voimme voittaa kenet vain tässä lohkossa. Ja uskon, että voittoomme huomenna.

Tilastot uupuvat vielä eiliseltä, mutta tähdet annan normaalisti:

Illan A&A-tähdet
***: Salla (Sisäpelissä nosti meidät lyönnillään mukaan. Antoi mahdollisuuden jaksovoittoon johon kirimme ei yltänyt)
**: Elli (Koppariparin jälkeen sisällä parhaimmistoa. Itseluottamus nousussa samoin nousemassa tärkeään rooliin, kuten ajateltukin)
*: Anni (Antoi eniten uhkan aiheita sisäpelissä. Lyöntirohkeutensa perusteella 1 tähti tästä pelistä)

Huomenna jatketaan. Takaisin voittojen polulle.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Upeaa...

No ensimmäistä kertaa Kuusankosken hiekkatekonurmella käyty. Ja olipahan reissu. Pelillisesti jatkettiin sunnuntain ilotulituksen jälkimainingeissa hyvää pelaamista. Ulkopeli osoitti olevan hyvässä kuosissa kun vastustajat eivät saaneet ainuttakaan juoksua koko pelissä.

Tuntuu tällä hetkellä joukkueemme olevan melkoisen hyvässä vireessä. Ensimmäiset todelliset testit tulevat tässä viikonvaihteessa, kun KePettäret kohtavaat Hyvinkään ja Kuusankosken C1-porukan. Molemmat ovat lohkomme kovimpia joukkueita ihan varmasti. Kaikki olemme aloittaneet karsinnat puhtaalla pelillä. Joten kenelläkään ei ole vielä pistemenetyksiä. Olemme pelanneet 3 peliä ja napanneet täydet 9 pistettä. Juuri niin kuin olin ajatellutkin. Tiukoilla on, että saammeko jatkettua voittojen tiellä vielä tämänkin viikonlopun ajan.

Pelistä jäi paljon hyvää käteen. Varsinkin joukkueen nihkeän aloituksen jälkeen saatiin kone tutusti lämpenemään ja hoidettin homma tyyllikkäästi kotia. Jotenkin tuntuu, että pelaamme joka pelissä 2-3 huonoa sisävuoroa jolloin emme saa oikeastaan yhtään mitään aikaiseksi. Ja vielä, kun palot tehdään omasta takaa eikä vastustajan hyvyydestä niin mietityttää se hieman. Eli paranettavaa jää aina, mutta hyvin näyttää tuloksellisesti kuitenkin pelimme toimivan.

Tilastot pelistä: Kuusankoski 2- Kerava 0-2 (0-24,0-10):
Venla 1/6 (9), Tapsa 1/2, Anni 1+3/4 (11), Maria 2/3 (5), Oona 6/3 (12), Suvi 1+4/5 (12), Elli 3/1 (9), Salla 2/2 (5), Pikkis 2/5 (5), Hanna -/2 (3), Aino -/1 (1), Karita -/- (0)

Tähdet menevät:
***: Suvi (Lyö hirmuisella tahdilla juoksuja meille. Huikeaa kautta tyttö pelaa)
**: Oona (Etukentän lukko ja 2-rajan valtias. Pystäri napsahtaa nasevasti)
*: Pikkis (Jaksaa pelata etulukijana varmasti. Pieniä sijoittautumisvirheitä paikoin, mutta vuoren varmaa työskentely muuten.)

Plus Anni Vee: On löytänyt hyvän vireen sisäpelissä, jos olisi enemmän tähtiä niin tulisi varmasti niitä saamaan.
 
Uskon, että Hyvinkää sytyttää jokaista pelaajaa ihan varmasti tarpeeksi taistelemaan täysillä jokaikisen tilanteen. Voi olla, että Koivikossa nähdään kauden tähän mennessä kauden parasta pesäpalloilua C-tyttöjen osalta. Tiukkaan trilleriin on täydet ainekset, kun iskemme yhteen jälleen kerran. Molemmilla on toisen pelitavat aika hyvin tiedossa, joten isoja yllätyksiä ei synny pelissä. Se joukkue voittaa kumman pää kestää paremmin tiukoissa paikoissa. Se on varma, ettei KePe anna Tahkolla mitään ilmaiseksi. 

Puhti peli sunnuntaina ei ole valmentajan mielissä kovinkaan vahvana, koska Tahko peli vie tällä hetkellä melkein kaiken huomion. Puhti pääsi eilen scouttamaan meidän pelitapaamme ja hyötyy siitä hieman, mutta vain sen hieman. Itse en Puhdin pelistä paljoakaan tiedä, mutta lyöntivoimanen porukkaa lienee luvassa muiden kertomuksien pohjalta olevan. Eli samantyyppinen joukkue kuin me. Ja katsotaan, jos saadaan pidettyä pisteet Keravalla. Tiukka siis tekee viikonlopun aikana, mutta luottavaisin mielin lähdetään kohti haasteita.

Tästä lähdetään kovien pelien sävyttämään viikonloppuun! Nyt pitää olla valmiina!

- Arto

maanantai 14. toukokuuta 2012

Otteluraportti ja seuraavan ennakkoa

Kotiavaus SM-karsinnassa hoidettu. Ja tyylillä. Vantaa jäi 2-0 jaksoin jalkoihin. Jaksojen numerot 21-1 ja 23-3. Peli näytti tänään hyvältä. Tehtiin paljon hyviä ratkaisuja ja suorituksia. Kokonaisvaltaisesti olemme aloittaneet kauden erittäin hyvin. Vantaalla viime maanantaina oli ehkä nihkeintä peliä, mutta ollaan jälleen oikealla tiellä. Huomenna lähtö Kuusankoskelle, jossa vastaan tulee mielenkiintoinen vastus. Kohdattiin talvella ja oltiin alussa pienissä ongelmissa vastustajan kanssa. Lopulta olimme selkeästi parempia, mutta joukkue on kehittynyt selkeästi. Koska turnauksessamme heidän pelinsä näytti erittäin hyvältä. Eli mitään ei saada taaskaan ilmaiseksi, kuten ei tässä sarjassa keneltäkään. Tämä on hyvä testi ennen Hyvinkää "paikallispeliä" varten.

Pelistä vielä sen verran. Perusasiat tehtiin todella hyvin. Helppoja virheitä ei tullut läheskään niin paljon kuin aiemmin alkukaudesta. Pelasimme kauden parhaan pelimme ihan varmasti. Missään vaiheessa pelissämme ei tapahtunut rekahdusta suuntaan tai toiseen. Siis pelasimme tasaisesti vuoroparista toiseen. Hyvä merkki sinänsä, koska aiemmin ollaan pelin sisällä on välillä tultu aaltomaisesti ylös ja alas. Nyt saatiin sellainen kokonaan pois tästä pelistä. Puhtia vastaan toivon samanlaista peliä pitkälti kuin sunnuntaina. Siten ollaan aika lähellä voittoa taas kerran. Voittoputkelle toivotaan siis jatkoa.

Tilastot viime pelissä
Venla 4/1, Tapsa 1/3, Oona 3/2, Maria 1+4/5, Suvi 1+4/5, Elli -/4, Anni 1+4/6, Salla 6/4, Pikkis 1+3/4, Sonja 3/1, Hanna -/4, Aino -/1

A&A-tähdet:
***: Maria (Kapteeni osoitti vahvuutensa. Vakuutti sisällä että ulkona)
**: Anni (Rajasta upea läpäri. Ansaitusti. Mallikasta suorittamista läpi pelin.)
*: Suvi (Tekee mitä käsketään. Ja hyvällä prosentilla. Ja aika huikea varmuus tytöllä)
Puolikas tähti: Kaikille muille.

Jatketaan tästä kotona Koivikossa seuraavan kerran perjantaina ja vastassa Hyvinkään Tahko.


tiistai 8. toukokuuta 2012

Voittojen polku

Jälleen ollaan saatu yksi peli pelattua. Ja tulos noudatti jo tuttua kaavaa KePe vie peliä ja vastustajat katselevat perävaloja. Tänään KePen sisäpelissä alkoi hieman olemaan juonta, mutta vastustajan räpylästä meni huikean paljon pinnoja meille. Kaaripelaaminen on parantunut kesän edetessä, mutta Määtän poika veti tänään ali riman oikein huolella tässä. Mutta pelillisesti oltiin paljon parempia tänään ei mitään lisättävää siihen. Pitää vain keskittyä näppeihin paremmin, että saamme luotua tilanteita helpommalla. Tänään uskallettiin vetää kärjen menopesän puoleisia lyöntejä, koska tilaa näytti siellä olevan. Nähtiin kotiutuskoukkunäppi onnistuneena ja myös tuppinäppikin (saman pelaajan tekemänä tosin). Hienoja suorituksia tälläiseen peliin. Siitä iso käsi Ellille.

A&A-tähdet
***: Elli (Sisäpelissä itseluottamus nousussa. Tänään väläytti taitojaan. Upeita suorituksia.)
**: Fanny (Nostanut profiilia viime vuodesta hurjasti. Sisällä luotettavaan varmaa jälleen.. Teholukemat hurjat alkukaudesta tänään jälleen hyvä kärkenä)
*: Sonja (Tyrmäävät tehot. Vähän salaa jälleen paukutti juoksuja hurjalla prosentilla. Luottolyöjä!)

Tilastoja:
Fanny: 2/6, Venla 1+4/7, Tapsa 4/5, Oona 5/6, Elli 5/4, Anni 2/5, Pikkis 2/3, Sonja 9/3, Aino 0/1, Karita 2/3, Henni 0/2, Martta 0/0

Pelit jatkuvat äitienpäivänä C-leirikarsinnalla VJJ:tä vastaan. Jälleen tavoitteena saada ehjempi peli aikaiseksi kuin viimeksi Martinlaaksossa, jos oltiin ulkopelissä huolimattomia useaan otteeseen. Pieniä asioita korjataan vielä torstain harkoissa. Mitä nyt yksissä harkoissa voi tehdä. Ja lauantaina on muuten maakuntasarjan kauden avaus Koivikossa vastustajana entinen seurani Lahden Mailaveikot. Mielenkiinnolla kaikki tytöt ja myöskin vanhemmat kattomaan sarja-avausta. Pelaahan 5-6 meidän omaa C-tyttöä pelissä :)...

Tyylipisteitä ei jaeta

Pesäpallo on siitä ihan kiva laji, ettei tyylipisteitä jaeta. Eilen SM-avauksessa Vantaa laittoi KePettäret oikeasti lujille. Pelimme ei ollut kaunista, mutta pari tehokasta ja omalla tasolla pelattua sisävuoroa pelasti meidät jännitysnäytelmältä. Olimme vastustajia edellä kaikessa, jos katsoo pelillisiä asioita, mutta olimme huolimattomia läpi pelin. Liikaa annettiin juoksuja vastustajan sisäpeliin verrattuna. Jaksot kuitenkin selkeästi 15-6 ja 13-5 meille. Mutta paranettava on peliämme selvästi tuleviin koitoksiin, että voimme oikeasti taistella kilpasarjapaikasta. Tänään ei onneksi enempää vaadittu, joten tottakai 3 pisteeseen olen erittäin tyytyväinen.

Tilastot
1. Venla (2.v): -/3
2. Aino (.L.): 3/2
3. Anni (3.K): 2/1
4. Oona (1.V): 1+3/3
5. Maria (2.P): 3/3
6. Suvi (.S.): 2+6/4
7. Salla (2.K): 1/2
8. Pikkis (3.P): 1+1/5
9. Fanny (3.V): 2/2
10. Sonja 1/-
11. Hanna -/3
12. Henni -/-

A&A-tähdet
***: Suvi (Loistava peli D-tytöltä 2 kunnaria toisen jakson ratkaisulyönnit)
**: Pikkis (Sisäpelissä kesän tähän mennessä paras suoritus, poltti ulkona pelaajia... merkkivirheet veivät 3 tähden mahdollisuuden :)
*: Anni (Tasaista oli taas pelaajistossa, mutta jälleen vaihtajana onnistunut ja virheettömästi kopparina pelannut Anni ansaisee tähden tästä pelistä)

Tänään vuorossa aluesarjan peli Janakkalan Janaa vastaan. Tavoitteeme parantaa sisäpeliämme ainakin vaihtopelaamisen muodossa. Kaikki siis Koivikkoon tänään klo. 18 alkaavan peliin. Kannustamaan voittoputkelle jatkoa.

- Arto The Valkku










perjantai 4. toukokuuta 2012

Ottelurapsa 4.5: KePe- Espoo 2-0 (22-2,23-0)

Jaahas. Voiko tälläisestä pelistä kirjoittaa kattavaa raporttia. Peli toimi tarpeeksi hyvin joka osa-alueella, mutta vielä meidän pitää parantaa peliä ehdottomasti. Elementit ovat kuitenkin kunnossa. Peli on KePen "näytöstä" alusta loppuun asti. Molemmissa jaksoissa kerkesimme pelata vain kaksi vuoroparia. Joten lyöntipelikin toimi ihan hyvin. Olen tyytyväinen näkemääni. Päästettiin 2 juoksua koko pelissä. Joista toinen annettiin lahjana vastustajille. Mutta maanantai SM-karsinta-avaukseen VJJ:n kimppuun Martinlaaksoon.

A&A- tähdet
***: Oona (Varmaa työskentelyä... lähes virheetöntä)
**: Aino W. (Piristi mieltä... paransi selkeästi viimeisistä otteistaan)
*: Fanny (Pelasi hyvän pelin ja tehot kertovat puolestaan)

Tilastot
Fanny 3/5, Venla -/5, Oona 1+6/3, Salla 2/5, Maria 1+4/6, Sonja 3/3, Anni 3/5, Pikkis 2/2, Karita -/2, Suvi 4/1, Hanna -/4, Aino 1/3.

Seuraava kotipeli: 8.5 KePe- Jana (C-tyttöjen aluesarjaa)




torstai 3. toukokuuta 2012

Otteluennakko: KePe- Espoo 4.5.2012 (C-alue)

Kausi korkataan Espoota vastaan huomenna (4.5.2012) Koivikossa. Viime harkkamatsit antoivat uskoa tekemiseemme rutkasti ja uskon, että saamme rennon pelin kaivettua esiin. Espoota vastaan on ollut, joskus jopa nihkeätä tuo pelaamisemme. En tiedä syytä tähän. Kuplassa pystyimme rennoilla suorituksilla ottamaan selkeän voiton, mutta uusi peli on huomenna luvassa. Ja taululla alussa numerot 0-0. Eli jokainen pelaaja lähtee siitä huomenna, ettei löysäilyyn ole varaa. Espoo on tarpeeksi taitava rankaisemaan turhista hölmöilystä ja löysäilystä. Alusta lähtien on tehtävä selväksi se, ettei Koivikosta saa vietyä pisteitä pois helpolla.

Kotikenttä on suuri etu meille. Olemme osanneet aina käyttää Koivikon kentän avaruutta hyväksemme, koska olemme olleet hyvä sisäpelijoukkue. Nyt kuin ulkopeli näyttää lupaavan hyvältä niin tuo se turvallisuutta ja rentoutta sisäpeliin. Jolloin voimme sisäpelissä pienemmällä riskillä pelata ihan rauhassa.  Harkkapelien perisyntimme on ollut harhaheitot normi heittelytilanteissa. Vastustaja on saanut liian monta tilannetta omista virheistämme. Nämä huomenna minimiin ja toki tulevaisuudessa niin otamme aimo harppauksen taas eteenpäin pelissämme. Sisäpelin nihkeys turnauksessa oli ilmiselvää. Toki vastustajillammekin oli todella hyvää ulkopeliä, joten tilanteiden rakentelu kangersi ja kotiutuslyönnit olivat nihkeitä. Huomenna vähän taas luovuutta ja varmuutta niihin lisää niin tulostakin alkaa syntyä ihan varmasti. Luottavaisin mielin kohti huomista.

We're ready...




tiistai 1. toukokuuta 2012

Turnaus takanapäin

Turnaus on pelattuna ja on kiitosten aika. Ensiksi rakkaat pelaajani ISO KIITOS samoin tottakai apparilleni Annille. Myös kiitos Sarille, joka hoiti turnaukseen liittyviä asioita hienosti. Samoin musamestari Sepolle ja yös buffakuningas Juha ansaitsee kiitoksen sanasen. Ja tottaki te kaikki vanhemmat, jotka teitte tämän myös mahdolliseksi. On tämä hieno porukka kokonaisuudessa. :) Vielä kerran iso kiitos kaikille.

Sitten peleihin palatakseni vielä. Hienot sanat meinaavat loppua, kun kuvailee tätä joukkuetta. 2 voittoa ja 1 tasuri oli saaliimme koko turnauksessa. Ei huono todellakaan. Yksi kauneusvirhe mahtui siis joukkoon, mutta muuten tuloksellisessti mahtava turnaus.

Ulkopeliämme on nyt pakko kehua. Loistavaa. Ei tarvitse enään kuin hienosäätää tuo sisäpeli siihen tuttuun ja turvalliseen omaan tasoomme. Niin ei löydy sellaista joukkuetta, jota emme voisi haastaa peleissä. Mutta ei aleta leijumaan, koska nämä olivat vain niitä harkkamatseja. Tosipelit alkavat viikon sisällä vasta. Ei oikein malta enään odottaa, koska tietää pelin toimivan sarja-avauksessa ihan varmasti.

Ensimmäinen peli PesäYsejä vastaan oltiin kuskinpaikalla kokoajan, Peli ratkesi lopullisesti Venlan upeaan pesänpäälle lyömään kunnariin. Huikea suoritus. Pori pelissä oltiin alussa vastaantulijana, mutta pystyttiin nousemaan sieltä aina tasapeliin saakka. Ihan ei riittänyt sisäpelissä juoni voittoon asti. Ulkopeli oli taas sitä kehutun hyvää. Kankaanpää peli on hieno peli kokonaisuudessaan. Vaikka sisäpeli on paikoin nihkeää niin ei pelkoa tullut oikeastaan tässä pelissä missän vaiheessa. Ja ulkopelissä oltiin sitten taas  hyviä ja hoidettiin sillä homma kotiin niukasti. Sanotaanko, että voitto oli todellakin ansaittu. Niin hyvin pelattiin.

Tulokset
KePe- PesäYsit 7-2
KePe- Pori 4-4
KePe- KaMa 6-5


Tästä lähdetään kohti sarjapelejä: 4.5 vastaan asettuu Espoon Pesis C-tyttöjen aluesarjassa.. Katseet suunnattu sinne jo.

- Arto