tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kotiuduttu... (lyhyesti)

Leiri leireiltynä. Väsymys jäi, mutta oli hyvä viikonloppu ei voi muuta sanoa. Usko tähän YHTEISEEN tekemiseen kasvoi kymmenkertaisesti Pajulahdessa. Moni nosti odotetusti tasoaan leirin aikana, joka lupaa hyvää meille ja vähemmän hyvää vastustajilla.

KePen tytöt löytävät vireen sopivasti pelien korvilla. Vaikka sunnuntaina B-tyttöjen pelissä Puhtia vastaan olikin meidän tytöillä puhti poissa. :)

Tästä jatketaan kohti kesän ensimmäistä kohokohtaa eli kevätturnausta. Jännittää. Hyviä vastustajia ja loistavia pelikunnon mittareita jokainen. Tiukkoja pelejä luvassa.

Pitempää raportaasia ennen turnausta luvassa tällä viikolla samoin kuvia Pajulahdesta myöskin luvassa.

Tästä jatketaan marssimista polkuamme eteenpäin.

- Arto

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tekstiä puskee jälleen....

Ulkona ollaan oltu ja kylmä viima puhaltaa Koivikossa. Ei auttaisi valittaa, mutta antaako nyt edes jotain armoa pesäpalloilijoille edes kerran :).

Viikonloppuna on edessä odotettu leirimme Liikuntakeskus Pajulahdessa. Sinne on lähdössä 17 reipasta nuorta naista+ 2 valmentajaa+ JoJo. Ohjelmassa on yhteensä 4 harjoitukset, joiden päällimmän tarkoitus on toimia pelinomaisina harjoituksina tulevia pelejä ajatellen. Tilanteita käydään läpi ja miten ne sitten jopa puretaan onnistuneesti. Lisäksi tuumailemme yhdessä vähän tavoitteitamme. Eli mietitään miten voimme YHDESSÄ lähteä parantamaan joukkueemme peliä. Jokainen tietää varmaankin sen, että kun kaikki osuu kohdilleen menee tämä joukkue varmasti jatkoon alkulohkosta. Ja pelaa 20 parhaan joukkueen mukana Seinäjoen leirillä kilpasarjassa, mutta vielä on kuitenkin paljon tekemistä pelin kanssamme. Se ei ole ihan sillä tasolla tällä hetkellä millä alunperin toivoin, mutta ei mahdottoman matkan päässä kuitenkaan.

Kävimme aallonpohjalla viikonloppuna, mutta tänään maanantai puhalsi kylmän tuulen lisäksi ihan positiivinen ote myös harjoituksissa. Pientä naputusta aluksi esiintyi, mutta pikkuhiljaa tilanne rauhoittui. Ja suorituksia mitä kaikkia kerkesinkään seurata olivat ihan mallikkaan näköisiä. Näin se muuttuu tuo homma yhdessä päivässä erilaiseksi. Mutta niin kuin aiemmin totesin työsarkaa riittää. Mutta riittääkö aika?

Pesäpallo on muutenkin peli aikaa vastaan. Nyt peli-ideamme kanssa on ongelmia eli riittääkö kellossa aika korjata ne ja saada ne toimimaankin ennen 7.5. aloitettava karsintasarjaa. Pelimme viime lauantaina oli  niin sanotusti takalukossa ja pahasti. Ja pelko kerkesi jo valitettavasti hiipimään valmentajan puseroon, mutta valmentaja ei ole luovuttavatyyppiä. Ei sitten ollenkaan. Yritän pari tuntia päivässä miettiä, miten saisin pelimme kulkemaan kunnolla. Koulussa välitunnit menee jopa asioiden suunnitteluun. Eli sielläkään ei pesäpallo jää mielestäni poissa. Erilaisia malleja olen päässäni pyörittänyt ja miettinyt erilaisia pieniä muutoksia harjoitteluun. Jolla saataisiin kaikki lukot aukeamaan. Pientä valoa näkyy tunnelissa ja se on mukava juttu kuitenkin. Olen luottavainen. Ja uskon TÄHÄN JOUKKUEESEEN niin paljon, että se punainen lanka löytyy ennen tosipelejä.

Seuraavaksi hiotaan sisäpeli kuntoon ja pikkuhiljaa tiivistetään se ulkopelikin lopullisesti kuosiin. Urakkaan ei ole enään liikaa aikaa vaan ihan tarpeeksi.

Turnauksessamme saamme vastaan 3 erilaista vastustajaa, joihin emme ole päässeet tutustumaan aiemmin. Eli Lappeenrannan PesäYsit, Kankaanpään Maila ja Porin Pesäkarhut. Hurjan mielenkiintoista nähdä Satakunnan kaksikon pelaavan ja samoin idästä tulevan Lappeenrannan peliä. Vesi kielellä odotan turnausta. Lisäksi turnauksessa ovat mukana rakas Hyvinkään Tahko, jota vastaan ollaan kymmenet kerran väännetty tasaisesti ja Kuusankosken Puhti. Molempia vastaan olemme jo talven aikana kerenneet pelamaan. Ja siksi nyt kohtaamme mielummin nämä kolme vähän meille tuttua joukkuetta.

Kaikki kannustamaan C-tytöt huippuvireiseen Koivikon kentälle klo. 10 alkavassa turnauksessa. Avauspelinä muuten KePe- PesäYsit. Tervetuloa!!!


lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sellaista pesäpalloa

Olipahan peli. Huhhuijjaa. Eipä tarvitse vanhempana kiikkustuolissa jälkipolville hirveästi puhua moisesta pelistä. :D

Veti niin sanotusti sanattomaksi valmentajankin, että loppupalaverikin meni mönkään. Koska niin solmussa valmentajankin kieli oli peli jälkeen. No nyt käytiin aallonpohjalla ja tästä mennään ainoastaan ylöspäin. Eihän sitä alemmas voi vajota eihän??? Pelistä sen verran pojat olivat parempia ja piste. Tosin pelaajia puuttui mukavasti ja vastustajilla näytti joka kaveri olevan mukana pelissä. No todettakoot vielä sekin, että ulkopeli oli sisäpeliä parempaa tänään ja selkeästi. Mutta ei sekään mitään suoranaisia hurjia tuuletuksia aiheuttanut.

Nyt lyhyt harjoitteluputki, sillä peli jälleen raiteille ja seuraavaksi 29.4. turnauksessa C-tytöt yrittävät esittää hyvää pesäpalloa. Tänään emme olleet valmiita pelaamaan hyvällä tasollamme. ME NOUSTAA IHAN VARMASTI!

Ja A&A-tähdet tällä kertaan:

***: Ei satanut
**: Tarjoiltavaa oli
*: Onneksi oli seinät kentällä :)

ja sitten ihan oikeasti annetaan tähdet...


***: Elli (Tämän päivän positiivisin suorittaja)...
**: Henni (-99 tyttö selvisi hyvin. Löi toisen meidän juoksuista)
*:  Maria (vaikea valinta tosiaan. Mutta toi molemmat juoksut, joten se voi olla ihan hyvä syy)


- Arto

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Otteluennakko: C-tytöt vs. D-pojat

Tästä se lähtee... Ulkoharjoituskausi C-tyttöjen kohdalla avataan n. tunnin päästä Koivikon hiekkatekonurmella. Fiilikset ovat katossa. Vaikka sää onkin varsin ankea niin sentään mieli on aurinkoinen tänään.

Mutta asiana olisi huominen peli Kuplassa D-poikia vastaan. Pelistä odotetaan jälleen tasaista, jolloin pienet asiat ratkaisevat pelissä kumpi vie pojat vai tytöt. Tytöillä lievä pelituntuma etu puolellansa, mutta pojat ovat varmasti valmiit voittamaan. Jälleen kiusaajan asema on tytöillä, koska taas kerran meillä vähemmän hävittävänä kuin pojilla. Mutta asetelmat haettiin jo viimeksi. Tytöt hallitsivat alkua ja pojat loppua. Vaikkakin tyttöjen viimeisen vuoroparin kiri tasoihin todisti sen, ettei bensa loppunut kesken matkan vaan poikien kiriin syy löytyi pojista itsestään :). Huomenna vastassa on kovakätinen lukkari, jolla pelisilmää riittää, mutta hyvää etenemisharjoitusta tytöille siis luvassa. Pitää olla poikien etukentän kanssa muutenkin varuillaan. Siinä on heidän tärkeimmät aseensa omasta mielestäni.

Tyttöjen puolella odotettavissa tarkkaa linjapelaamista ja vihdoin saadaan tuttu kopparipari yhdessä pelaamaan. Tästä iso plussa tyttöjen ulkopeliin. Poissaoloja on ja niitä varmaan myös pojillakin on. Mutta aina on pelattava niillä keitä on. Lisäksi kakkospj:n poissaolo tuo lisämausteensa peliin. Mailamieheksi ollaan otettu kuitenkin vanha tuttu, joten hätiä mitiä. Mutta kyllä Annin energiaa jää osin huomenna kaipaamaan :D

Peli ratkeaa siihen kumman ulkopeli pysyy paremmin kokonaisuutena kasassa. Ja kumman yksilöt pelaavat paremmin. Molemmilla niitä on riittävästi joukkueessaan. Uskon tyttöjen voittoon huomenna. On vain sellainen kutina, että pelissä otetaan taas se kuuluisa pieni askel eteenpäin. Tavoiteemme pelissä siis tulee olemaan sisäpelissä ovat pesiltä lähdöt. Niitä pitää parantaa selkeästi kesään mennessä, että tilanteita saadaan rakennettua kovia joukkueita vastaan. Ulkopelissä yritämme päästää mahdollisimman vähän juoksua räpylöistä. Olemme pitkin hallikautta antaneet vastustajille lukuisia juoksuja juuri räpylän alta ja sylkemällä eteemme. Antaa poikien lyödä omat juoksunsa. Tosin kyllä meillekin päin juoksuja on tullut ties mistä paikoista. Mutta juoksu kuin juoksu.

Tästä kohti huomista.... Hippa alkakoot


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

KePe- Espoo 2-0 (18-1,17-4)

Hyrylään saapui lauantaina-aamuna motivoitunut KePen C-tyttöporukka. Alkutreenien aikana alkoi jo tuntua siltä, että tänään on ihan hyvä pelipäivä tulossa.

No tunne ei sinänsä ollutkaan väärä vaan tytöt aloittivat poikeuksellisen hyvällä sisävuorolla. 5 juoksua ilman paloja saatiin aikaiseksi. Mutta sitten yhdessä ajotilanteesta saatiin aikaiseksi ne kaikki 3 paloa, joten se kuivui siihen se sisävuoro :). Ulkopelissä aluksi liikkeen puute antoi vastustajille hieman oljenkortta, mutta parantui pitkin 1. jaksoa liike kentällä. Kahden vuoron jälkeen KePe oli saanut paukutettua 10-1 johdon taululle, joten peruspelillä jakso olisi meidän. Ainakin sellainen ajatus päässäni oli. Eihän se pettänyt sekään ajatus vaan tytöt laittoivat vähän lisää "höökiä" koneeseen ja hoidettiin 1.jakso kotiin eleettömästi 18-1 numeroin.

Toinen jakso oli hieman aluksi sähläystä ulkopelissä pari palloa räpylän kautta jäi ottamatta Ja tuloksena pari juoksuakin vastustajille. No miten vastataan vastustajan parhaaseen sisävuoroon. No tottakai omalla parhaalla sisävuorolla taululle 9 juoksua. Tästäkö se aukesi lopullisesti sisäpelimme?

Ei aivan, mutta peruspelaamisen kautta toinenkin jakso kotijoukkueelle 17-4 numeroin. Ja sanotaan vielä pelistä, että viimeinen sisävuoro oli sitten pohjanoteeraus... hieman alkoi jo näköjään kaikilla ylimääräistä puristusta, koska homma oli selvä ja sai yrittää riskillä. Eihän siitä mitään tullut. Jääkööt vähäksi aikaan tuollaiset vuorot pois. Muutoin pelistä jäi ihan hyvä fiilis. Ja otettiin viime peliin taas pari pienen pientä askelta eteenpäin. Tänään ei vaadittu huikeaa peliä, mutta kiva nähdä perussuorituksilla tulee hyvät numerot tauluun. Tyytyväinen voi olla, mutta ei tässä mitään juhlia kannata pitää. Nöyrästi eteenpäin ja kohti D-poikia vastaan ensi lauantaina pelaamaan. Liikaa ei kannata jäädä siis noita numeroita tuijottamaan siis.

D-poikia vastaan tulevasta pelistä tulee mitä luultavammin tasainen peli, jossa nämä pienet asiat ratkaisevat. Viimeksi pelasimme 11-11 ja olimme todella lähellä voittaakin pojat, mutta se jäi hieman vajaaksi. Jos olisi lauantaina voiton paikka sitten. Edelleen voitot ovat sivuseikka, koska se mitä kentälle tehdään ja yritetään tehdä on minulle nyt tärkeämpiä kun tulos sinänsä.

Tästä päästään pian ulos treenaamaan. Jolloin "uusia" elementtejä tulee mukaan lajiin (esim. tuuli ja sää). Pajulahteen on kaksi viikkoa aikaa. Sitähän jo odottaa vesikielellä. Ja 29.4 räjähtää sitten nimittäin C-tyttöjen kevätturnaus Keravalla. Hieno lista joukkueita tulossa, joten kaikki pesäpallonystävät sydämmellisesti tervetuloa Keravan Koivikon hiekkatekonurmelle katsomaan kansallispelimme antia. Pelit alkavat klo. 10. Ja viimeisen pelin alkamisaika on klo. 18.00. 

Mutta ensi lauantaina 14.4. C-tytöt vs. D-pojat Hyrylän Kuplassa (n. 8.45 alkaen)

Ja pelin A&A-tähdet... (uusi nimi kehitysvaiheessa vielä) ehdotuksia otetaan vastaan :)

***: Oona (sisällä tehokasta pelaamista läpi pelin ja ulkonakin perushyviä suorituksia)
**: Suvi (mailan varressa tulosta. Ulkonakin homma toimi ok:sti)
*: Pikkis (ulkopelissä varmin... sisällä väläytyksiä osaamisesta)

P.S. Pelissä debytoi jo toinen (-99 syntynyt) tyttö Saana. Ja tytöltä ennakkoluuloton peli "isommissa tytöissä". On selkeästi potentiaalinen tyttö kyseessä. Tehotkin mukavasti 1 lyöty ja 4 tuotua. Kiitos Saana. Tervetuloa uudelleen pelaa C-tyttöihin! :D 

- Arto

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Otteluennakko 7.4.2012

Kuplahallin kutsun kuulen jälleen kerran. Joten seuraava harjoituspeli on jälleen luvassa. Vastassa Espoon Pesis. Tavoite on selvä pelin on jälleen mentävä se askel eteenpäin. Pienin, mutta varmoin askelin.

Pelistä toivon, että saamme laajalla rintamalla onnistumisia. Joukkueessa lauantaina debytoi d-ikäinen Saana, jonka sisäänajo vanhempien likkojen peliin alkaa silloin. Varsinkin hänelle toivon onnistumisen fiiliksiä "isompien" pelissä. Muutoin loput 11 tyttöä on omasta ringistä. Valmentaja on katsonut kuviotaan tarkasti. Ja tulee tästä eteenpäin kiinnittämään omaankin pelinjohtamiseen huomiota. Kuten koko joukkueen pelaamiseen.

Huikea fiilis valtaa kuitenkin mielen, koska peleihin enään n. reilu 3 viikkoa aikaa. Huikeaa. Vihdoinkin se on koittamassa. Sitä hetkeä, kun Koivikon kentällä kuulee ensimmäisessä pelissä ne kuuluisat kolme vihellystä. Siihen enään niin vähän aikaa. Sitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa, kuten joku näppärästi on aiemmin ilmaissut. Pian päästään ulos pelaamaan ja tosipelejä.

Pieniä vammoja on joukkueessa, mutta eteenpäin mennän. Juna on raitellaan ja aikataulussa. Toisin kuin VR :)

Seuraava asema: Espoo...

- Arto