keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kohta se alkaa...

Kuukausi on aikaa siihen, kun karavaani lähtee kohti Pajulahtea ja viimeistelyleiriämme. Jonka aikana pitäisi saada peli sellaiseen kuntoon, että sitä kehtaa näyttää muille kesällä Koivikossa. Paineet kasvavat valmennuksella kevään kynnyksellä. Ollaanko treenattu oikein? Onko tullut kehitystä? Osataanko enään pelata lajia nimeltä pesäpallo? Hirveästi kysymyksiä liikkuu päässä, mutta kesällä saadaan ihan varmasti vastaus näihin. Mutta eiköhän sitä osata kuitenkin vielä pelata ja hyvin.

Kesä on pelistä peliin kulkemista ja välillä treenaillaan. Mutta pelejä varten sitä ollaan harjoiteltu koko pitkä talvi. Viime peli antoi aihetta hieman olla tyytyväinen, mutta parannettavaa jäi kuitenkin paljon. 7.4 vastaan asettuu leirikarsintavastustajamme Espoon Pesiksen C-tytöt. Peli tulee aivan erilainen kuin D-poikia vastaan. Tässä haetaan jo hieman asetelmia kesää ajatellen. Omat ajatukset ovat saada tasapainoisin peli näistä mitä ollaan jo pelattu. Espoolla ei kaiketi ole ihan yhtä paljoa pelejä alla kuin meillä. Mutta varmasti nälkäinen joukkue tulee haastamaan Kepettäriä. Onhan Espoolla meidän päänahka syyskuulta. Tosin kultajuhlat taisivat syödä parhaimman terän siitä pelistä.

Hyvää peliä odotan. Katsotaan, jos NPVT:stä saisi lisää vinkkejä pelinjohtamiseen pelissä. Ensi viikonloppu menee kurssilla. Uskon olevani taas astetta parempi pelinjohtaja sen jälkeen. Kaikki siis pelaajilleni plussa todellakin.

Ennen kauden alkua yritän saada pelaajaesittelyitä tänne blogiin, jolloin lukijamme pääsevät hieman syvämmälle tähtiimme.





lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tasainen "hippa"

Lauantaiaamu hippailtu Kuplassa. Tasaisissa merkeissä mentiin loppuun asti. Nyt saatiin se alku mitä pitäisi useammin saada. Sisäpeli ei ollut yhtä kuraa kuin kahdessa aiemmassa hallipelissä. Eli yksi tavoite suoritettu. Hyvä tytöt!

Ulkopelistä voidaan antaa hyvän arvosana. Sisäpelissä hyvä - on aika lähellä totuutta. Tyttöjen pelissä on hyviä elementtejä jo nyt. Mutta loput on vielä kaivettava esiin harjoituksissa. Ainakin varma asia on se, että lyhyt pelaamista tullaan harjoittelemaan kovasti tulevina viikkoina. 

Hyvä suoritus, kun miettii Hyvinkää matsia niin ylöspäin mentiin kokonaisuudessa. Peli ei ole uomissaan, mutta hymyynkin on aihetta. Peli alkaa loksahtamaan hiljalleen kohdilleen. Kollegan kanssa juttelu toi lisävinkkejä tulevaisuuteen. Kiitän siitä. Joukkueemme tulee olemaan valmis, kun tosipelit alkavat. 

Tästä on kiva jatkaa. Ja poikien valmentajat pitävät meitä erinomaisina vastustajina ja samoin me poikia meille erinomaisina vastustajina. Keväällä luvassa pari harkkamatsia poikien kanssa. Eli mielenkiinnolla kohti uutta matsia. Kaivetaan silloin se voittokin vielä tytöt, eiks ni.

Kärkilyönnit

Salla 6, Pihla 4, Venla 3, Oona 6, Maria 7, Suvi 1, Anni 3, Elli 3, Aino 1, Karita 0, Hanna 3 ja Pikkis 3

A&A-tähdet: (lanseerattu täksi kaudeksi) tässä raadissa tänään vain: Arto. (Anni tulee seuraaviin mukaan)
***: Maria
**: Oona
*: Salla

A&A-raati eli Arto ja Anni. Päättää joka pelistä kolme pelaaja, jotka saavat ne. Niitä jaetaan 3, 2 ja 1 tähti. Kolmelle eri pelaajalle...

Eniten tähtiä kerännyt valitaan A&A-pelaajaksi... :) Palkintoa siitäkin luvassa... :D

Kuulemisiin

Arto

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Tytöt ja pojat hippasilla

Hellurei again!

Launtaina tytöt ovat Kepen poikien kanssa "hippasilla" Kuplassa. D-pojat saavat valmistautua saamaan kyytiä tytöiltä :).

Ei vaineskaan. Lähdetään ihan jälleen yksinkertaisilla asioilla liikkeelle. Vaihtojen on toimittava todella paljon paremmin kuin Tahkoa vastaan. Missä sorruttiin tolkuttoman monta kerta laittomaan lyöntiin tai kopin lyömiseen. Ryhtiliike on siis luvassa tästä olen varma. Viime peli jätti hampaankoloon selkeästi koko porukalle jotain. Tästä ammennetaan voimia poikien nöyryytykseen. Pitää vähän käyttää provoa poikia kohti. Eikös? Sodassa kaikki on sallittua.

Pelin ratkaisu: Ratkeaa siihen pystyykö tytöt horjuttamaan poikia ensimmäisestä vuorosta alkaen. Jos alussa jäädään poikia jälkeen niin uskon ettei pojat tule antamaan almuja enää meille. Nyt pitää lähteä alusta asti pelaamaan eikä katsomaan, kun vastustaja pelaa. Tähän tähdätään siis hyvään starttiin. Viimeiset kaksi peliä ollaan kontattu alussa ja parannettu ekan jakson loppuun selkeästi. Se ei riittänyt Hyvinkäätä vastaa. Fiilistä peliin ja vedetään alusta loppuun niin hyvin kuin pystymme niin eiköhän lopputulos olemaan tiukka. Hyvää harjoitusta ainakin.

D-pojat vastaan C-tytöt Hyrylän Kuplassa huomenna lauantaina 10.3.2012. Kaikki kannustamaan tytöt jälleen voittojen tielle.

Are You Ready? I am.

- Arto 


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Hilirimpsis kaikille vaan. Valmentaja on saanut purettua pelin mielessään moneen eri palaseen, jota lähdetään korjailemaan tulevissa harjoituksissa. Jännitys tuttua vastustajaa vastaan oli selkeästi ongelmana, jopa pelättiin häviötä liikaa (näkyi sisäpelissä vaihtotilanteissa). D-poikia vastaan tulevana viikonloppuna on helppo lähteä, koska pitäähän poikien olla tyttöjä parempia :). No en menisi kuitenkaan poikien voiton puolesta liputtaamaan, koska sisuuntunut nippu "äkäisiä tyttöjä" saapuu näyttämään sitä mitä oikeasti osaavat. Rentoutta ja perussuorituksilla pärjätään hyvin mukana. Sitten tilanteenteko kuntoon ja parit juoksut siihen niin eiköhän se ole siinä :D.

Sitten Illanviettoon sieltä seuraava infoa:

Tyttöjen sääntöjä paranneltiin hieman uuteen suuntaan. Suuria muutoksia ei kuitenkaan tullut. Kapteeniäänestys toi joukkueelle uuden kapteenin Marian ja samoin uudet varakaput Venlan ja Tapsan.

Lisäksi ensimmäinen versio C-SM:n pelaajista julkaistiin:
Maria "C", Tapsa, Venla, Oona, Pikkis, Pihla, Salla, Elli, Suvi, Anni, Sonja ja Fanny.

Tästä jatketaan kesää kohti...

Kuvia isketään muutama eilisestä kehiin olkaapa hyvät!:



 





lauantai 3. maaliskuuta 2012

Hyvinkää vei pelin

Otsikko jo kertookin sen vieraaksi tänään (3.3.2012) saapui Hyvinkään Tahko. Pelattiin sopivasti 4+4 vuoroparia ja tulos 3-5, 2-3 Hyvinkäälle voitto puhtaasti 0-2.

Käynnistysvaikeudet sisäpelissä ovat kumma juttu. Ei tunnu, että saataisiin koskaan hyvää avausta sisäpelissä. Huolestuttaa. Ilmiö sinänsä ei ole uusi. Tosin sisäpelissä virheitä tuli puolin jos toisinkin. Ja kumpikin napsivat helpot palot toisistaan. Tänään Tahko oli parempi ei selittelylle sijaa. Numerot eivät kerro koko totuutta. Mutta KePe ei ollut parhaimmillan se on sanottava. Hyvinkäällä on kova nippu kasassa, mutta täysin voitettavissa. No tänään ei sujunut yksinkertaisesti ja piste. Ensi kerralla sitten. Onneksi nollaava seuraava peli on jo viikon päästä D-poikia vastaan. Pelistä haen tukkoisuutta avaavaa itseluottamusta porukalla. Jota se todellakin tarvitsee. Ja vielä keretään hallissa Espoota vastaan pelailemaan (7.4.2012) D-poikien lisäksi-

Jo parjasin Puhti pelin jälkeen näppejämme. Ja taas kerran pelissä liika hätäily kostautui näppien täydellisinä epäonnistumisina. Itseluottamus ei riittänyt tänään siihen perusnäppin suorittamiseen. Pari kertaa nähtiin kuitenkin, että osataan me niitä lyödäkin Ellin toimesta syntyi kolmoskoukulla Veven tuomana näyttävä juoksu.

Ottelun hahmoa ei tarvitse perustella paikallaolijoille, mutta kerrotaan muille. Tapsa oli uskomattoman loistava tänään lukkarina ja piti meitä monta vuoroparia voiton syrjässä kiinni. Kärpäsiä muuten Tapsa otti kolmoselle peräti 4 kappaletta. Lisäksi näpistä 2 kertaa. Ja tolpalla upotti pelaajan 2 kertaa. Yhteensä 8 tehtyä paloa yksilösuorituksilla on huikea lukema Tapsalta. Tosin voi olla teki enemmänkin näin kuvamuistista otin lukemat. Iso käsi Tapsalle!

Tästä pyristellään nopeasti irti ja jatketaan määrätietoista työtä eteenpäin. Luovuttaa emme aio ikinä!

C-leirikarsintalohko julkaistiin eilen (2.3.2012). KePe sijoitettiin lohkoon C, jossa vastaan asettuvat:
Espoon Pesis, Hyvinkään Tahko, Roihu, Kuusankosken Puhti C1, C2 ja VJJ. Joista kolme pääsee suoraan kilpasarjaan. Ja lohkonelonen karsii lohkojen A ja B:n nelosen kanssa yhdestä lisäpaikasta turnausmuotoisesti. Tavoiteesta ja muusta myöhemmin tänne.